Uskollisuudesta

Ihminen on kautta aikojen kirjoittanut runoja ja kirjoja ehdottomasta uskollisuudesta ja rakkaudesta. Sen vuoksi on pystytetty monumentteja, rakennettu linnoja ja käyty sotia. Sille on sävelletty sinfonioita ja sitä on käsitelty kirjoituksissa, tarinoissa ja uskonnollisissakin konsepteissa läpi ihmisen historian. Ihmisen kaipuu ehdottomaan rehellisyyteen ja uskollisuuteen tuntuu olevan loputon.


Onko kaipuun syynä vain oma kykenemättömyytemme siihen? Vai onko se syyllisyys? Vai haluammeko me edes sitä todella - onko se nostettu vain tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi? Oli miten oli, ehdoton luottamus, uskollisuus kuolemaan saakka ja sen rajojen yli, on meidän kaikkien saavutettavissa. Jokaisella meistä on mahdollisuus kokea se. Kuten Konrad Lorenz sanoi:

"Ei ole mitään muuta ehdottoman pysyvää uskollisuutta kuin todella uskollisen koiran."

Tämä kaikki on löydettävissä luonnosta, läheltä meitä. Varmasti siis myös meistä. Onko vain jatkuva pyrkimyksemme nostaa itsemme luonnon yläpuolelle se este, miksemme uskalla tuota kokea? Joutuisimmeko me luopumaan jostain tunnustamalla sen? Vai voittaisimmeko ehkä jotain, mitä emme vaan kykenisi hallitsemaan? Sekö siinä pelottaa?


Itse olen siitä kuitenkin hyvin kiitollinen.