Kaikissa vanhemmissa, "primitiivisimmissä", uskomuksissa ja maailmankatsomuksissa henki ja materia on erottamatonta. Henkisyydelle ja olevalle maailmalle ei tehdä selviä rajoja ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki on yhtä. As above, so below.
Meillä on myös tarinoita, jotka ehkä kuvaavat tuota eroa. Kalevalaisen suuren tammen kaataminen tai kristinuskon syntiinlankeemustarinalla on yhtäläisyytensä. Toisessa maailmanpuu - yhteys yliseen ja jumaliin katkeaa. Toisessa käärme syöstään tiedon puusta maahan matelemaan ja yhteys paratiisiin - jumalaan - katkeaa. Sen jälkeen on ihmisen koottava kaikki voimansa kestääkseen vaivat ja sairaudet, joita maan päällä eläminen aiheuttaa.
Kuvaako tuo siirtymistä keräily- ja metsästystaloudesta agraariyhteiskuntaan, jossa ihmisen on koottava kaikki voimansa elättääkseen sen tarvitsemat resurssit? Onko samassa yhteydessä syntynyt tarve suuremmalle itsetietoisuudelle ja voimien keskittämiselle suuremman ihmismäärän vaatimien resurssien tuottamiseen? Onko juuri tuo elämäntavan muutos syynä siihen, että tilaa henkisyydelle ei ole? Tänä päivänä lause "aika on rahaa" jo melko kulunut, mutta kuvaa sitä, että kaiken, mitä me teemme on palveltava selvitymistä. Ja usein se tapahtuu henkisen vapautemme ja henkisen kokemisen kustannuksella. Sillä kun ei ole rahallista arvoa kuin ehkä niille, jotka ovat sitä elämässään koskettaneet.
No comments:
Post a Comment