Mitä meissä elää? (1/3)

Presindentinvaalit ovat nostaneet, vähän samaan tapaan kuin eduskuntavaalitkin, sosiaalisessa mediassa käsittämättömän kärkevän, terävän ja osittain vihan merkit täyttävän keskustelun. En ala mitään tekopyhää höpötystä vihapuheen olemassaolosta, koska kyllä ihminen vihan tunnistaa ihan tunnepohjalta. Enkä nyt ole sitä tuomitsemassa tai kehumassakaan - totean vain, että paikkansa silläkin on. En aio myöskään selittää ilmiötä sosiaalisella medialla, koska sekin on vain väline. Ei sinällään mikään ongelman syy. Ja sen alatyylin, joka sosiaalisesta mediasta on tuttu, löytää kyllä ihan oikeasta elämästä.

Ainakin Etelä-Pohjanmaalla julkisesti esiintyvät Pekan kannattajat ovat joutuneet minusta varsin vakavienkin asioiden äärelle. Vai miltä kuulostaa kun esimies kehottaa miettimään oman kantansa ilmaisua työpaikkaansa ajatellen? Tai kun työyhteisön painostuksen vuoksi et uskaltaudu työpaikan ruokalaan, koska erehdyit kertomaan kannattavasi vapaamielisempää ehdokasta? Tai kun kannattajat eivät uskalla antaa kasvojaan kampanjaan, koska tietävät siitä seuraavan ongelmia työelämässä?

Etenkin täällä Etelä-Pohjanmaalla on ihan sallittua esittää hyvin kärkevää ja tylyä kommentointia toisesta ehdokkaasta, kun taas toisen arviointi on automaattisesti typerää ja sen vihjataan johtavan ongelmiin. On eri asia nauraa alentavasti tai puhua jostakusta halveksivasti - siinä tekee typerän vain itsestään. Mutta kun kritiikki ja valtavirrasta poikkeava vastaehdotus hiljentää naurun ja vastapuolella aletaan vihjailla vakavammista seurauksista, on minusta kyse jo muusta kuin kampanjoinnista. Keskustelua se ei ole ainakaan. Itselleni on opetettu keskustelun ja avoimen mielipiteenvaihdon olevan se tapa, jolla yhteisöä yhdessä parhaiten kehitetään. Sellainen ei ole mahdollista ilmapiirissä, jossa pitää pelätä. 

Jos ihmiset sylkevät päällesi poliittisen kantasi vuoksi, on yksilöissä jotain vialla. Mutta jos ihmiset eivät uskalla sanoa mielipidettään, koska pelkäävät seurauksia, ei kaikki ole yhteisössäkään kunnossa. Miksi meidän pitää pelätä?