Suomalainen narsisti?

Kirjoittelin viime vuonna narsismista, mutta näin jälkeenpäin olen huomannut, että narsismin käsittely on ollut silloin hyvin yksipuolista ( ja ehkä tarkoitushakuista?). Sitä oli myös tuo oma kirjoitukseni, josta tuntuu näin jälkeenpäin puuttuvan ainakin puolet. Itsekin korostin persoonallisuustyyppiä, josta tulee mieleen melkeinpä aggressiivinen, hyökkäävä ja tarkoitushakuinen älykäs tyyppi. Tämähän on kuva, joka julkisuudesta on tuttu - laskelmoiva ja ilkeä "äitipuoli", simputtava pomo tai äänekäs, lähes kyltymättömästi itseään rakastava työtoveri. Amerikkalainen menestyjän perikuva, mutta päteekö se meillä? Millainen voisi olla se tavallisempi suomalainen narsisti?

Suomessa on mielestäni enemmän sellaista tyyppiä, jota kutsun "passiiviseksi narsistiksi" (termi on oma vailla mitään tieteellistä pohjaa). Tällainen henkilö ei ole välttämättä äänekäs tai päällekäyvä - hän täyttää kuitenkin esim. Millonin määritelmät hedonismista, sosiaalisesta suosion hausta, tuttavuuksien hyödyntämisestä ja siitä, että todellisuus ei pidä yhtä "facebook-profiilin" - siis julkisivun kanssa. Valehtelu, muiden hyväksikäyttö ja ihailun perässä juokseminen kuuluvat kuvaan. Oman alemmuuden tai huonommuuden tunnetta kompensoidaan hakemalla esimerkiksi sosiaalisista suhteista suosion ja sitä kautta paremmuuden tunteita.

Se mikä tekee tästä tyypistä mielestäni "amerikkalaisesta julkisuustyypistä" poikkeavan, on a) se mihin narsisti pyrkii ja b) tapa jolla hän manipuloinnin suorittaa. Kyse ei ole siitä, että hän päämäärätietoisesti pyrkisi muiden kustannuksella "korkeisiin" päämääriin, vaan siitä mitä hän jättää tekemättä. Tällainen henkilö ei kykene kestävien suhteiden muodostamiseen; aidot ihmissuhteet eivät kestä kauan, perhe vaatii liikaa panostuksia, eivätkä oikein työtkään pysy hanskassa. Vastuun kantaminen ylipäätään elämässä on asia, joka käynnistää itsekeskeisen välttämisreaktion. Kyse on siitä, että itsekkäästi ja itsekeskeisesti ei haluta tai kyetä antamaan sitä panosta, joka elämisestä, ihmissuhteista ja elannosta on tavallista antaa.

Tämä tietenkin johtaa todellisuuden ja julkisuuskuvan epäsuhtaan, koska narsisti haluaa olla muille yhteiskunnan uhri. Yhteiskunnasta puhutaan usein populistisen negatiiviseen sävyyn ja ollaan luomassa kollektiivista valhetta, jossa oman elämän ongelmat olisivat jotenkin yhteiskunnan vika. Narsisti on väärinymmärretty mies tai nainen, jota aikaisemmat puolisot ovat potkineet päähän, jolta pahat ja epäeettiset työnantajat ovat vaatineet liikaa ja elämä on päättänyt olla kurja juuri hänelle. Tällainen narsisti käyttää aseinaan empatiaa ja sääliä niin törkeästi, että kestää usein vuosia, ennenkuin läheiset huomaavat asian todellisen laidan. Todellisuus alkaa valjeta vasta sitten, kun joku todella pääsee lähelle ja näkee. Kun on pakko alkaa ihmetellä, että miten normaali, vieläpä kohtuullisen hyvillä taidoilla varustettu ihminen ei vaan pääse elämässään eteenpäin, vaan on juuttunut usein lapsuudessa tai nuoruudessa opittuihin kaavoihin.
...Mutta puolisot ja perheet jätetään heti siinä vaiheessa, kun vastuuta aletaan vaatimaan, eikä uhrina esiintyminen enää tuo tulosta. Usein nämä käännetään heti aseiksi ja "täytteeksi" omalle uhriroolille - jälleen kerran entinen puoliso oli paha, vei lapset ja tuhosi elämän, kun todellisuus on jotain ihan muuta. Kun pitäisi alkaa hoitamaan perhe-elämää konsolipelien, korttelirallin ja kaveriporukoiden sijaan, aletaan "vaatimaan liikaa".

Läheiset myös kilpailutetaan hyvin kaksijakoisen sosiaalisen suosiojärjestelmän avulla, joka perustuu lähinnä samaa mieltä - eri mieltä tai puolella - vastaan -jaotteluun. Ihmissuhteet ovat todellisuudessa kertakäyttökamaa, jotka unohdetaan, kun vastuusta aletaan puhumaan. Ne ketkä uskovat omat valheet parhaiten, kelpuutetaan lähipiiriin. He tavallaan hoivaavat, mutta myös ruokkivat tätä noidankehää toistamalla narsistin luomaa valheellista totuutta. Usein nämä ainakin näennäisesti lähellä olevat ihmiset ovat sellaisia, joilla on ollut itselläänkin elämässä vaikeaa. Joko sosiaalisen hyväksynnän tai ylipäätään pärjäämisen kanssa. He tosin ovat usein aidosti vahvasti empaattisia - eivät narsisteja. Narsistin uhriroolihan on se, joka vetoaa tällaisiin ihmisiin.  Tämän vuoksi tällaisen narsistin tuhot ovat usein jopa suurempia, koska hyväksikäyttö kohdistuu aidosti välittäviin ja tunteviin - usein jo liikaa satutettuihin - ihmisiin. Ja tämä on ehkä ainut syy, miksi mielestäni tällaisen narsistin tekemisistä kannattaa olla kiinnostunut. Muutoinhan tällainen kierre on loppujen lopuksi vahingollista vain narsistille itselleen.

Epäilen, että tällainen narsisti toistaa kuviotaan joskus jopa itse tietämättään. Hänellä varmasti on aavistus, mutta hän ei halua herätä. Unesta ei halua herätä, koska kenellepä ei kelpaisi helppo elämä ilman vastuuta - painajainen seuraisi sitä, kun joutuisi vastuuseen usein jopa värikkäästäkin historiasta ja ihmisistä, jotka on oman hedonisminsa alttarilla uhrannut.