Sitä ehtii elämänsä aikana paaluttaa itselleen monta raja-aitaa kulkemansa tien reunoille. Eikä se ole aina itselleenkään niin selvää miksi sitä tekee. Aidalla on hyvä tarkoitus. Se suojaa meitä liialta stressiltä, peloilta, jatkuvalta tarpeelta reagoida muutoksiin ja pitää tietysti suunnan. Joskus kuitenkin aita voi tulla liian korkeaksi - silloin ei tule aina huomanneeksi, kun polku kiertääkin ympyrää.
Elämän polun aidoilla tarkoitan asenteita, ennakkoluuloja, kaavoja, rutiineja ja muita valintoja, jotka ohjaavat elämäämme. Jokainen tuntee ilmiön, jossa tulee aina syöneeksi tietyssä ravintolassa tietyn annoksen tai tietystä listan osasta, tulee kuunneltua tiettyä musiikkia tai luettua tietyn kirjailijan tai tyylilajin kirjoja, tulee valittua "spontaanisti" sama paikka tutussa lounasruokalassa ja niin edelleen. Joskus jopa perustelee asiat hyviksi, koska väittää pitävänsä niistä. Todellisuudessa taustalla on vaan halu tuoda opitulla tavalla niiden kautta elämään jotain, mitä siitä puuttuu. Suurin osa valinnoistamme ei perustu arvoihin tai tunteisiin, vaan tottumuksiin ja tapoihin. Ja hyvä niinkin, ehkä se tuttu lounasruokala ei kestä sitä, että 80% asiakkaista miettii puoli tuntia istumapaikkansa feng shuita ja antaa tarjoilijan odottaa tilausvihon kanssa. Ainakaan tarjoilijan hermot eivät sitä kestä, kun palkka on loppujen lopuksi kiinni suoritteista.
Joskus ajattelin, että ihminen saattaa sulkeutua tällaiseen ympyrään sosiaalisesta paineesta. Mutta se oli ehkä silloin nuorempana, kun sosiaalisen paineen merkitys oli itsellekin isompi. Tuskin kukaan tämän ikäinen enää ratkaisujaan tekee sosiaalisen suosion ehdoilla tai kysyy muilta miten minun pitäisi elää. Sekin on varmasti joskus syynä, mutta tässä iässä ajattelen, että sille ympyrälle sulkeutuu pääosin oman sisäisen kaaoksen taltuttamiseksi. Kyse on oman elämän hallinnasta - tai ainakin sen tunteesta. Mutta tässä iässä tärkeämpää alkaa olla elämän sujuminen. Ja silloin on helppoa sulkea itsensä johonkin tuttuun kaavaan tai rutiiniin vaan säästyäkseen jatkuvalta kaiken vatvomiselta. Etenkin kun on kasvatettu suorittamaan - niinkuin meidät kaikki.
Mutta sitten ne ongelmat - ne harvoin ratkeavat sillä, että toistaa vaan jo opittua yhä sinnikkäämmin. Kun tasapaino alkaa horjua, henkisen ja mielen sisäisen elämän ympäristö alkaa tylsistyttää tai vaan käy liian raskaaksi. Usein vastaus löytyisi helposti muualta kuin omista ympyröistään, mutta jostain syystä tuntuu helpommalta vaan toistaa jo opittua. Kun itse asiassa tarvitsisi pientä hyppäystä - tai ainakin kurkistusta - niiden omien aitojen yli. Suosittelen kuitenkin hyppyä, koska vain katsomalla jää usein ymmärrys pois. Kokemuksen kautta seuraa tunne. Ja tunteen kautta täydentyy oma maailma värikkäämmäksi ja sisällöltään rikkaammaksi. Jo usein se ratkaisee monet ongelmat. Ettei tästä "mielen benji-hypystä" tulisi vapaapudotusta tai kuolonhyppyä, tarvitsee köyden.
Ehdotukseni köydeksi on oma sydän. Kun tutustuu siihen, sen mieltymyksiin ja haluihin, sekä siihen, mitä se pelkää, on jokainen hyppy helppo, koska oma sydän vetää aina sinut takaisin omalle tiellesi. Ja voit jopa huomata pääseväsi tielle, jota olet etsinyt, mutta jota et ole aitojen takaa nähnyt. Ei kannata koskaan sanoa, että en voisi ikinä pitää tuosta tai tästä. Tai että en ymmärrä miten kukaan voisi toimia noin tai näin. Tai että ei edes kokeilisi uusia asioita. Nimittäin kaikki nämä julkilausumat tulee aina sanottua niiden tuttujen aitojen sisäpuolelta. Ja jos ei ole aidan toista puolta kävellyt, ei todella voi tietää miltä se ruoho paljaiden jalkojen alla tuntuu. Tai miltä se sisimmässään tuntuu. Mutta kun köysi on kiinni, ei sitä tarvitse pelätä harhailevansa tai eksyvänsä. Sydän tietää enemmän kuin mitä aivoillamme järkeillään.
No comments:
Post a Comment