Eräs ystäväni lähetti vähän aikaa sitten pyynnön täyttää hänestä itsetuntemukseen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen luotua Joharin ikkunaa. Ottamatta kantaa itse menetelmään, jokin asia siinä tuntui kuitenkin hyvin vastentahtoiselta. Vajaa pari viikkoa asiaa tästä mietiskeltyäni alkaa jonkinlainen ajatus hahmottua. Ei vielä varmaan valmis sekään, mutta luulen löytäneeni sen, mikä ajatuksessa inhoreaktion herätti.
Ensinnäkin ajatus siitä, että olisimme ihmisinä vain ominaisuuksia, on minulle tänään outo. Se, että meidät voisi pelkistää vain adjektiiveihin ja ominaisuuksiin, on mielestäni ihmisyydestä harhaanjohtavaa. Jos ihminen on vain ajatuksia ja adjektiiveja, päädytään ennen pitkää (anteeksi vaikea termi) "konseptualisoituneisiin ihmisiin". Tarkoitan tällä ihmisiä, jotka ovat "kristittyjä" tai "perussuomalaisia" tai "kasvisyöjiä". Ihmisen oma sisäinen arvo on mitätön ja hän pelkistyy erilaisten analyysityökalujen läpi vain ryhmien tai kategorioiden edustajaksi. Ja mehän tiedämme , että ihminen ei koskaan voi olla pelkistetty, ideaalinen yhden ryhmän tai kategorian edustaja. Arvioimalla ja pelkistämällä ihmisiä, suljemme heitä vankiloihin, kategorioihin, joita hallitaan yleisen diskurssin kautta. Historia on jo näyttänyt sen, että tällaiseen arviointiin sisältyy paljon vallankäyttöä. Niiden kautta on myös helpompi arvottaa ihmistä, siitäkin huolimatta, mitä hän sisäisesti on. Ajatelkaapa vaikkapa termejä "prostituoitu" tai "laiton maahanmuuttaja". Ne jo itsessään alistavat ihmisen tietynlaiseen asemaan ja nostavat muut, valmiiksi arvotetut, kategoriat heidän ylitseen.
Toiseksi muiden ihmisten arviot toisista ihmisistä ovat myös aina tulkintoja eivätkä todellisuutta. Tulkintoja arvioijan ymmärtämyksen ja maailmankatsomuksen läpi. Ja tulkinta on myös aina sidottu lisäksi ainakin aikaan, arvioijaan ja tilanteeseen. Niin ollen kaikki muiden ajatukset minusta, ovat tulkintoja, jotka nousevat arvioijan sisältä riippuen esimerkiksi siitä, olenko jo maksanut viimeisimmän vippini takaisin, millainen yö arvioijalla oli tai mitkä hänen motiivinsa ovat arviointia tehdessä. Arviointi, joka on siis varmasti jotain muuta kuin mitä minä olen, on pelkkä ajatus, kokoelma erilaisia ominaisuuksia, pahimmillaan arvioijan kokemusmaailman värittämiä niin paljon, että ne ovatkin hänen oman tiedostamattomansa heijastuksia minussa. Samoin oma arvioini värittyy aina halujen, päämäärien ja kokemusten kautta. Asiat, jotka ovat vaikuttavia - esimerkiksi suuret pettymykset ja vastoinkäymiset - saavat elämässä aina suuremman painoarvon kuin ne suhteellisesti minuuden kokonaisuuteen nähden ansaitsisivat. Toisaalta asiat, joita tavoittelen ja haluan, saavat näkyvyyttä arvioinnissa, vaikka suhteellisesti niiden merkitys omassa elämässä olisikin mitätön. Marginaaleilla on aina voimaa liiaksi.
Kolmanneksi sanojen voima ja sitovuus on liian suuri. Kun sanon jotain, tuon sen todelliseksi. Vaikka puhuisin puuta heinää, on arvioinnin kohteella todennäköisesti mielessään vielä ensi vuonnakin se, että mitähän tämä arvio minusta tahtoi sanoa. Ja kyllä, arvasit oikein: Sen perustelun keksii itselleen ihan varmasti. Jos se taas ei palaa mieleen, se voi kertoa siitäkin, että sen haluaa aktiivisesti poissulkea, jolloin se ehkä olikin juuri se asia, mitä piti miettiä. Aikaulottuvuudessa on vielä sekin ongelma, että ihminen ei ole sama huomenna. Kokemustensa ja elämänsä kautta ihminen muuttuu. Tänään ääneenlausuttuna ajatus jostakusta toisesta sitoisi hänet vain tähän päivään, antamatta mahdollisuutta vapaasti, luottavaisesti ja turvallisesti kehittyä itsenään.
Arvioimalla, arvottamalla ja pelkistämällä teen väkivaltaa ihmisen omalle arvolle. Sille - usein löytymättömälle ja näkymättömälle - arvolle, joka tekee meistä ihmisiä. Paradoksaalista koko arvioinnissa on vielä se, että oikeastaan se minuus alkaa löytyä vasta silloin, kun lakkaa tekemästä itsestään pelkkää ajatusta. Kun on vapaa niistä arvoista, odotuksista, peloista ja asenteista, joita ääneen lausuttuihin ominaisuuksiin aina liittyy. Eli mitä enemmän analysoin, sen kauemmas joudun. Mitä enemmän hyväksyn, rakastan ja tunnen, sen lähempänä olen sitä, mikä tekee minut ja sinut.
No comments:
Post a Comment