Kasvamiseen liittyy aina muutos. Kuvaahan sana itsessään jo muuttumista - tulemista isommaksi, jalostuneemmaksi, valmiimmaksi. Ihminen joka kasvaa henkisesti, muuttuu väkisinkin. Hän ei mahdu enää samanlaiseen, saman kokoiseen tai saman muotoiseen laatikkoon. Ja mitä enemmän ihminen kasvaa, sen vaikeampi on ylipäätään määritellä sitä, missä hänen laatikkonsa rajat menevät. Kypsä ihminen osaa jopa katsoa maailmaa erilaisista laatikoista käsin. Asettua niihin tarpeen ja tilanteen mukaan, elää sitä näkökulmaa, oppia siitä ja vaihtaa sen tarvittaessa. Ja uskaltaa jopa olla ilman sitä, vastaanottaa maailma itseensä ja kehoonsa tunteiden ja elämysten kautta ilman tarvetta analysoida ja ymmärtää.
Lukiessani Anssi Sinnemäen Vastakirjasta luvun "Aulikki" - Aulikki Oksasesta, jonka Anssi kutsui katsomaan vanhoja aatteitaan uudesta näkökulmasta - tuli mieleeni aiemmin päivällä Yle Puheelta kuulemani keskustelu siitä, saako poliitikko vaihtaa mielipidettään. Anssi puhuu "suuresta ideologiasta", jostain joka toteutuessaan muuttaa maailmaa totaalisesti. Radiossa taas puhuttiin siitä, voiko poliitikko vaihtaa mielipidettään ihan jokapäiväisistä, arkisista ratkaisuista. Kumpikin tuntuu olevan jotenkin kiellettyä. Ideologiaansa myöhemmin kriittisesti tarkastelevia, mielipiteitään kyseenalaistavia yksilöitä, pidetään pettureina. Poliitikko, joka tänään on eurobondien kannalla, mutta huomenna ei, pidetään takinkääntäjänä. Mielipiteen ja ideologiansa vaihtajia katsotaan omasta viiteryhmästä negatiivisesti, mutta usein muistakin viiteryhmistä käsin vähintäänkin "villinä korttina", jotenkin ehkä epäluotettavana. Siitäkin huolimatta, että mielipiteen vaihtajan perustelut olisivat hyviä ja perustuisivat uuteen hankittuun tietoon ja kokemukseen asioiden tilasta.
Silti kasvaminen johtaa meidät usein tilanteisiin, joissa eilen oppimamme ei ole tänään enää totta tai oikein. Me voimme jäädä pakonomaisesti eiliseen, perustella tämä päivä vääräksi ja uskoa mihin haluamme. Järki antaa siihen meille mahdollisuuden. Mutta mielemme ja kehomme luontainen taipumus on kasvaa ja oppia. Tutkia ja löytää. Me voimme järjellämme rakentaa vankilan, joka estää mieltämme ja kehoamme kasvamasta. Ja usein me teemme sen tietämättämme, huomaamattamme. Vasta aktiivinen itsensä kyseenalaistaminen, perustelujen kysyminen itseltään ja oman kehonsa ja sisäisen äänensä kuuntelu, saa meidät joskus huomaamaan ne rajat, jotka mielemme rakentaa.
Pidämme katumusta syntinä ja kasvamista takinkääntämisenä. Haluamme kyetä määrittelemään koko ajan kuka on puolellamme ja kuka meitä vastaan. Haluamme kontrolloida itseämme ja ympäristöämme, jopa niin pitkälle, että pakotamme joskus itsemme muotteihin, jotka estävät oman kasvumme. Vain muutoksen pelon vuoksiko? Vain siksikö, että asioiden järkeily vie liikaa aikaa? Vaiko siksi, että emme enää kuule sisältämme, mikä on oikein ja mikä hyvää?
No comments:
Post a Comment