Janne Sankelon "muuttuvat mielipiteet" kuolemanrangaistuksesta sekä perussuomalaisten villit letkautukset nuorten pakkotyöllistämisistä, ovat herättäneet mielenkiintoisia reaktioita. Julkisuudessa ihmetellään suureen ääneen, miten oikein kansanedustajiksi asti päässeiltä ihmisiltä voi tulla länsimaisen oikeusperinteen kivijalkoja ravistelevaa ja moraalin ja etiikan osalta vähintään harmaalle alueelle kuuluvia kannantottoja.
Miksi ei? Kuvitteliko joku, että Teuvo Hakkarainen vaan on ainut, joka myöhästyi eduskunnan avajaispäivänä jostain maagisesta älykkyysosamäärän päivittämisestä? Kansanedustajan on hyvä olla juuri sitä, mihin nimi viittaa. Kansan edustaja. Ei älymystön, sukujen, instituutioiden eikä minkään muunkaan pienryhmän edustaja, vaan kansan edustaja. Siihen hommaan ei ole - eikä mielestäni pidäkään olla - muuta koulutus- tai sivistysvaatimusta kuin se, minkä kansa asettaa. Kun tarpeeksi moni äänestäjä on vakuutunut osaamisestasi, sen pitää riittää. Olisi arveluttavaa vaikkapa esimerkiksi jonkin eettisen normiston perusteella alkaa valikoimaan sitä joukkoa, joka asioistamme päättää. Kaikki valikoivat järjestelmät olisivat ennenpitkää vallankäytön välineitä.
Mutta mielenkiintoisella tavalla tämä kertoo kyllä suomalaisen auktoriteetin pelosta ja uskosta "korkeamman sanaan". Olisin kyllä toivonut, että Sankelo olisi sanonut suoraan olleensa epävarma kannastaan. Ei keskustelua herätetä mittauksiin osallistumalla. Mielestäni alkaisi jo muutenkin olla se aika, kun päättäjien olisi laskeuduttava kansan pariin muuallakin kuin juhlapuheissa ja vaalien alla. En usko kenenkään tosissaan odottavan, että edustajillamme olisi tietoa tai mielipiteitä ihan kaikista maailman asioista. Olisi jo aika lopettaa epävarma ja haparoiva täydellisyyden kuvan maalailu ja alkaa tehdä sitä, mitä kansan edustaja tekee: Kysyy kansalta ja keskustelee kansan kanssa. Siinä on sitäpaitsi todellisen luottamuksen pohja.
No comments:
Post a Comment