Viimeisen vuoden aikaiset kirjoitukseni palaavat pariin perusteemaan koko ajan. Yksilö, yhteisö ja initiaatio yhteiskuntaan, dualismi ja vääränlaisen itsenäisyyden harhan aiheuttama henkilökohtaisen voiman katoaminen.
Parin viime kirjoituksen ydin pyörii myös tietynlaisen dualismin ympärillä. Tietynlainen yksilön taistelu irti yhteiskunnasta - itseään vastaan taistelu, jonka voittaminen tuo tappion sille, jonka puolesta taisteltiin. Korostunut yksilöllisyys on kuitenkin vastoin ihmisluontoa, biologiaamme ja sitä, miten mielemme on rakentunut.
Tämän päivän yhteiskunta on äärettömän mukava ja helppo paikka elää. Kenenkään ei tarvitse Suomessa oikeasti taistella elämästään. Ainoastaan itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista. Näin ei ollut vielä 50 vuotta sitten. Se mikä tekee meistä heikkoja on nöyryyden puute. Siinä missä menneiden aikojen nälänhätään oli alistuttava eikä esimerkiksi lääkärin hoito ollut mikään perusoikeus, on tänä päivänä ruoka, asunto ja terveydenhuolto perusoikeuksia, joista ei tarvitse enää taistella. Nyt puhutaan ilmiöistä kuten "subjektiivinen päivähoito-oikeus". Eli kun hankin lapsia, voisin vastuuttaa jonkun muun hoitamaan ja kasvattamaan ne. Samalla tietenkin puolustan kristillistä ydinperhemallia, vaikka kaikilla teoillani olen sitä purkamassa...
Meillä on liikaa vaihtoehtoja, mutta liian vähän nöyryyttä ymmärtää tekojemme ja sanojemme, oikeuksiemme ja velvollisuuksiemme, halujemme ja todellisten tarpeiden ristiriitaa. Edelliset kaksi kirjoitusta kulminoituvat heikkoon initiaatioon yhteiskunnan jäseniksi - eivät siihen, että pitäisin ihmisiä laiskoina. Meillä on vain suuri massa, joka huutaa milloin minkäkin oikeuden perään ymmärtämättä, että jokainen vaatimus on jonkun maksettava. Vaihtoehtojen määrän lisäksi erillisyys yhteiskunnasta - korostunut yksilöllisyys - tuntuu vielä tekevän vaihtoehtojen valinnasta haasteellisempaa kuin ennen. Perspektiivi on kadonnut? Seuraako erillisyydestä pahoinvointi?
Ehkä yhteiskunnan on otettava se kasvattajan asema. Ehkä - ainakin monimutkaisimpia - tukirakenteita on todella purettava, että jokainen näkisi, mistä se kasvoton "yhteiskunnan palvelu" muodostuu. Tai sitten on voitava odottaa suurempaa panosta yksilöiltä. Joka tapauksessa ykslön integrointia yhteiskuntaamme jokaisesta maahamme syntyvästä tai tulevasta lapsesta alkaen, on tehostettava.
Tai sitten tehdään kuten tähänkin asti, nostetaan hintoja ja katsotaan kuka pysyy perässä. Itsehän tämän aiheutamme. Taistellaan sitten juhlapuheissa oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja vähempiosaisten puolesta.
No comments:
Post a Comment