Mitä vapaus on minulle?

Yleensä keskusteluissa ihmiset, jotka ovat eri mieltä, esittävät vaihtoehtoisia toimintatapoja. "...pitäisi panostaa tähän, unohtaa tuo, siirtää resurssit tuonne ja kieltää tämä. Tai ainakin rajoittaa ja niillä rahoilla kehittää sen sijaan sitä..." ..ja niin edelleen. Tavoitteetkin voivat jopa olla keskustelukumppaneilla samat. Erot ovat usein keinoissa ja niinpä keinot saavat joskus merkityksen, joka pitäisi olla tavoitteella mihin pyritään. "Haluamme osallistaa, jakaa hyötyjä, vahvistaa turvallisuutta, menestyä tässä ja niin edelleen." Keinot ovat toki olennainen osa ponnisteluja, mutta usein asioille löytyy sieltä tasapainoinen keskitie, jonka jälkeen voidaan keskittyä tavoitteeseen. Josta useinkaan ei olla eri mieltä.

Omassa elämässä tulee usein tehtyä yksinkertaistuksia - tietenkin elämän helpottamiseksi. "Pidän tuosta, valitsen tämän merkin, ymmärrän tuota ihmstä - hän puhuu järkeä. En edes mieti tuota, koska en ymmärrä sitä, en näy tämän asian päämäärää tai mihin hyötyihin tällaisella toiminnalla ylipäätään päästään." Näistä yksinkertaistuksista tulee aika usein asenteita, kaavoja ja reagointitapoja. Ne piirtävät minulle turvallisen ruudun, jota ymmärrän ja joka tuntuu turvalliselta. Jos sitä häiritään, vahvistan asenteita keräämällä ympärilleni lisää asioita ja ihmisiä, jotka ovat kanssani samaa mieltä ja vahvistavat sitä mihin uskon. Mutta hetkinen, kumpi oli ennen, uskomus vaiko vain se yksinkertainen, nopea reaktio?

Sitä huomaa jäävänsä usein tällaisten nopeiden arvioiden ja asenteiden vangiksi. Seuraa jotain asiaa, koska se vahvistaa omaa aikaisempaa käsitystä ympäristöstä ja minusta itsestäni. Ajan myötä niitä asioita on niin paljon, että alkaa olla vaikeaa katsoa niiden ulkopuolelle. Koska tavallaan ne asiat rakentavat ja määrittelevät minua. Asioita ei juuri edes ajattele tai kyseenalaista, koska sen jälkeen pitäisi nähdä taas niin paljon vaivaa kaiken miettimiseen ja läpikäymiseen, että saisi taas tyvenen siihen oman elämän lahdenpohjaan.

Olen huomannut, että kuitenkin ihmiset löytävät usein mielipiteiden ja arvojen kirjosta juuri parhaiten itsensä. Siis se, mitä varotaan ja pelätään arjessa, onkin usein juuri se, mikä vapauttaa ajattelemaan, ymmärtämään ja näkemään itsensä. Kaikkeen ei tarvitse uskoa, kaikkea ei tarvitse omaksua, mutta kokeilemalla, ajattelemalla ja hyväksymällä löytää usein itsestään sen "kovan ytimen". Sen minän, joka ei enää tarvitse niitä ulkoisia tunnusmerkkejä, tiukkoja asenteita tai samankaltaisuutta vahvistamaan sitä, mitä tietää olevansa. 

Vapautta minulle on se, että uskaltaa edes pieneksi hetkeksi jättää asenteensa ja arvonsa ja käväistä oman maailmansa ja uskomustensa ulkopuolella, pelkäämättä, ettei tiedä mihin palata.