Kansainvälistyminen, yrittäjyys ja... Mitä vielä?

Osallistuin tänään Seinäjoella yritysten kansainvälistymisseminaariin, jossa eräänä esiintyjänä mm. Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck. Hänestä lisää kuitenkin myöhemmin. Seminaarissa toistui usean puhujan toimesta verkostoitumisen, innovaatioiden, koulutuksen, pienyritysten yhteistyön ja lähialueiden hyödyntäminen. Janne Sankelo muistutti yhteistyön ja paikallisen verkottumisen puolesta. PK-sektorin mahdollisuuksina Peter Östman puhui Skandinavian, etenkin Ruotsin mahdollisuuksista ja Jarkko Wuorinen Venäjän mahdollisuuksista. Aivan tottahan on, että turha on lähteä merta edemmäs kalaan, mutta mutta...

Niin se koulutus ja innovaatiot. En ole läheskään niin varma, etteikö niitä kumpiakin meillä olisi jo tarpeeksi menestyvien yritysideoiden aineksiksi. Joskus on kyselty sitäkin, että tappaako liika koulutus innovaatiot, koska mitä korkeammin koulutettu, sen epätodennäköisemmin on yrittäjä? Mutta en usko siihen. Sen sijaan - etenkin näin pienyrittäjänä - pitäisi kysyä, että tietääkö korkeammin koulutettu vaan paremmin kuinka hankalaksi yrittäminen meillä on tehty? Ja kuinka paljon houkuttelevampaa ja helpompaa on pyrkiä maksamaan pitkä koulutus palkkasuhteessa, sen sijaan, että ottaisi opintolainojen päälle vielä lisää riskiä kannettavaksi? Yhteiskuntamme rakenteista yrittämisen matalaa suosiota varmasti on syytä hakea, muttei yrittäjyyskasvatus ja koulutus poista byrokratiaa, olematonta yrittäjän sosiaaliturvaa tai kulttuurisia asenteita riskinottoa kohtaan.

Entä se verkostoituminen ja yhteistyö? Ajatuksena on aivan erinomaisen hienoa, että esimerkiksi kolme pientä yritystä voi yhdessä tuottaa jotain, mitä isommat kilpailijat yksin. Ja vielä niin, että jokainen voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa. Mutta sillä aikaa kun näiden pienyrittäjien pitäisi sopia keskinäisistä sopimuksista, tuotantotavoista, myyntivastuun jakamisesta ja mahdollisesti joskus tuloksenkin jakamisesta, pitäisi yrittäjän tehdä työnsäkin. Koska yhteistyö ja verkostoituminen ilman rahaa ostaa ruokaa on aika ikävää.

Onhan pienyrittäjällä toki mahdollisuus hakea rahoitusta ja tukea toiminnan kasvattamiseen! Mutta yhden tukibyrokratian läpikäyneenä, on kokemus se, että jos saman ajan olisi käyttänyt myyntiin ja laskutettavaan työhön, olisi tilikauden tulos ollut paljon parempi. Ei tukitoimista ole hyötyä, jos se vie yrittäjälät niin paljon resursseja, että nukkumisaika pitää käyttää siihen. Yllätys yllätys, yrittäjä, tuo suomalainen supersankari, tarvitsee myös lepoa, perhettään ja perhe häntä.. 

PK-yritysten tuki pitäisi viedä paljon lähemmäs yrittäjää. Ihan sinne ruohonjuuritasolle, missä puhutaan Jaskasta ja Maijasta. Ei tulosyksiköstä tai kustannuspaikasta. Yhteiskunnan tulisi - anteeksi ruma sana - fasilitoida paremmin yrittäjäksi ryhtymistä. Nykyinen yhteiskuntarakenne, sosiaaliturva ja kaikki on rakennettu isojen yhtiöiden ja palkkatyön tukemiseksi. Turhaa sitä kouluja haukutaan, jos orava ei opi kalastamaan. Kun kävyt ovat puussa, niin miksi lähteä kastelemaan tassujaan järvelle?

Entä se kansainvälistyminen? Rohkaisua tuli kyllä paljon. Ja mielenkiintoisia ideoitakin. Avoimeksi jäi vähän tämä yrittäjyyskin, mutta jos nyt sen vaihtoehdon olet valinnut, niin mahdollisuuksia kansainvälistymiseenkin on. Katsotaan nyt, miten moni niistä on toimistolla maanantaina odottamassa, vai meneekö tämäkin yötöiksi... Ahh, kukapa ei haluaisi yrittäjäksi?! 

Kirjoittaja on pienyrittäjä, joka ei ole opiskellut tarpeeksi välttääkseen yrittäjyyden, mutta kuitenkin niin paljon, että hyppy pienestä yrityksestä kansainvälisille markkinoille tuntuu pelottavan suurelta... ...ja jonka suurlähettiläs Oreck säikäytti niin, että palaan siihen omassa blogikirjoituksessa...