Otin melko aktiivisesti osaa kampanjaan näissä presidentinvaaleissa, ja mieleenpainuvinta itselle olivat lukuisat keskustelut nuorten ihmisten kanssa. Samoin kuin valokuvat ja videomateriaali tapahtumista, sekä sosiaalisen median ryhmät molempien kannattajien takana (vai edessä?). Ja se meininki, se oli jotain erilaista kuin ennen. Aktiivinen politikointi on etenkin täällä Länsi-Suomessa ollut nuorten keskuudessa vähän leimaavaa ja jopa luotaantyöntävää, ei pelkästään epäkiinnostavaa. Politikoinnissa on ollut sisällä myös tietynlainen asiaosaamisen vaatimus, minkä vuoksi se on nähty ehkä niiden "kympin oppilaiden" harrastuksena, siinä kun muut pelaavat lätkää tai käyvät ratsastustunneilla. Mutta nyt mukana oli avoimesti tunne, jonka näyttämistä ja josta puhumista ei häpeilty.
Voi olla, että meillä on sukupolvi, jolle ei enää ole siirretty hiljaisuuden kulttuuria. Hiljaisuutta menneistä tapahtumista ja ajasta, joilloin politiikka rikkoi sukuja ja perheitä ja kiihotti vanhemmat ja lapset ja jopa sisarukset toisiaan vastaan. Nämähän ovat asioita, joista meillä on vaiettu ja josta perinteenä etenkin maaseudulla vain valtapuolueiden politiikkaan osallistuminen on nähty hyväksyttävänä nuorten osalta. Muu on nähty "radikaalina" tai mahdollisesti ongelmallisena. Mutta tämän päivän nuorille ei ehkä enää nykyinen nuorten vanhempien sukupolvi siirrä tätä vaikenemista. Enää ei ole perheissä asioita, joista ei saa puhua tai joiden muistelu sattuu. Eräänlaista vaikenemisen kulttuuriin painostamista edustaa myös Vesa-Matti Saarakkalan mielipidekirjoitus pohjalaisessa 6.2. Pelotellaan vastuulla ja esitetään itse muiden eteen henkihieverissä raatavaa vastuunkantajaa ja annetaan ymmärtää, ettei muu kuin kärsimys voi ihmistä pelastaa. Mutta onneksi nuorille koulutetaan medialukutaitoa, osallistumista, innovaatiotaitoja ja annetaan koulussa jo eri tavoin ajattelun välineitä. Vai kuinka monelle on Nokian, Angry Birdsin ja muiden uusien menestystarinoiden loisteessa opetettu vielä, että vain olemalla keskiarvoa, pärjäät hyvin?
Politiikkaan, yhteiskunnan rakentamiseen ja osallistumiseen vaikuttaa myös tunne, eikä sitä saa unohtaa. Emmehän me ole samaa mieltä edes niin sanotuista faktoista liittyen ideaaliin yhteiskuntajärjestykseen ja sen toimintaan. Miten me voisimme olla samaa mieltä siitäkään, mikä meitä tunnetasolla ruokkii ja millaisiin arvoihin me haluamme liittyä? Eikä meidän tarvitse olla. Eikä saa. Jokaisella puolueella on omat periaatteensa, omat hyvät ideansa, mutta myös ne surkeat ideat. Me tarvitsemme toisiamme tasapainottamaan itseämme. Aikuisuuteen ja aikuisena olemiseen liittyy mielestäni vahvasti tasapaino ja kyky toimia terveesti ja kehittävästi myös ristiriitatilanteissa.
Nuorilla on myös erilainen kyky joustaa ja sopeutua tilanteisiin. Asioita ei nähdä enää ehdottomina. Harva kertoo enää olevansa jonkin puolueen kannattaja, koska suku on ollut sitä aina. Nuoret osaavat ottaa toiset eri tavalla huomioon omaan itseen nähden, osataan joustaa ja muuttua yhteiskunnan mukana, vuorovaikutuksessa sen kanssa. Avainasemassa muuttuvammassa ympäristössä on keskustelu. Ja hyvä keskustelu on toisia kunnioittavaa, tasa-arvoista ja eteenpäin vievää, vaikka ei oltaisi samaa mieltä kaikesta. Mitä parempi keskustelukulttuuri meillä on, sen vahvempi on myös demokratia ja kaikkien vaikutusmahdollisuudet. Kuten mm. kumpikin kakkoskierroksen ehdokkaista painotti; nyt kannattaa keskittyä näissä vaaleissa alkaneen hyvän keskustelukulttuurin ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.
No comments:
Post a Comment