Suomalainen narsisti?

Kirjoittelin viime vuonna narsismista, mutta näin jälkeenpäin olen huomannut, että narsismin käsittely on ollut silloin hyvin yksipuolista ( ja ehkä tarkoitushakuista?). Sitä oli myös tuo oma kirjoitukseni, josta tuntuu näin jälkeenpäin puuttuvan ainakin puolet. Itsekin korostin persoonallisuustyyppiä, josta tulee mieleen melkeinpä aggressiivinen, hyökkäävä ja tarkoitushakuinen älykäs tyyppi. Tämähän on kuva, joka julkisuudesta on tuttu - laskelmoiva ja ilkeä "äitipuoli", simputtava pomo tai äänekäs, lähes kyltymättömästi itseään rakastava työtoveri. Amerikkalainen menestyjän perikuva, mutta päteekö se meillä? Millainen voisi olla se tavallisempi suomalainen narsisti?

Suomessa on mielestäni enemmän sellaista tyyppiä, jota kutsun "passiiviseksi narsistiksi" (termi on oma vailla mitään tieteellistä pohjaa). Tällainen henkilö ei ole välttämättä äänekäs tai päällekäyvä - hän täyttää kuitenkin esim. Millonin määritelmät hedonismista, sosiaalisesta suosion hausta, tuttavuuksien hyödyntämisestä ja siitä, että todellisuus ei pidä yhtä "facebook-profiilin" - siis julkisivun kanssa. Valehtelu, muiden hyväksikäyttö ja ihailun perässä juokseminen kuuluvat kuvaan. Oman alemmuuden tai huonommuuden tunnetta kompensoidaan hakemalla esimerkiksi sosiaalisista suhteista suosion ja sitä kautta paremmuuden tunteita.

Se mikä tekee tästä tyypistä mielestäni "amerikkalaisesta julkisuustyypistä" poikkeavan, on a) se mihin narsisti pyrkii ja b) tapa jolla hän manipuloinnin suorittaa. Kyse ei ole siitä, että hän päämäärätietoisesti pyrkisi muiden kustannuksella "korkeisiin" päämääriin, vaan siitä mitä hän jättää tekemättä. Tällainen henkilö ei kykene kestävien suhteiden muodostamiseen; aidot ihmissuhteet eivät kestä kauan, perhe vaatii liikaa panostuksia, eivätkä oikein työtkään pysy hanskassa. Vastuun kantaminen ylipäätään elämässä on asia, joka käynnistää itsekeskeisen välttämisreaktion. Kyse on siitä, että itsekkäästi ja itsekeskeisesti ei haluta tai kyetä antamaan sitä panosta, joka elämisestä, ihmissuhteista ja elannosta on tavallista antaa.

Tämä tietenkin johtaa todellisuuden ja julkisuuskuvan epäsuhtaan, koska narsisti haluaa olla muille yhteiskunnan uhri. Yhteiskunnasta puhutaan usein populistisen negatiiviseen sävyyn ja ollaan luomassa kollektiivista valhetta, jossa oman elämän ongelmat olisivat jotenkin yhteiskunnan vika. Narsisti on väärinymmärretty mies tai nainen, jota aikaisemmat puolisot ovat potkineet päähän, jolta pahat ja epäeettiset työnantajat ovat vaatineet liikaa ja elämä on päättänyt olla kurja juuri hänelle. Tällainen narsisti käyttää aseinaan empatiaa ja sääliä niin törkeästi, että kestää usein vuosia, ennenkuin läheiset huomaavat asian todellisen laidan. Todellisuus alkaa valjeta vasta sitten, kun joku todella pääsee lähelle ja näkee. Kun on pakko alkaa ihmetellä, että miten normaali, vieläpä kohtuullisen hyvillä taidoilla varustettu ihminen ei vaan pääse elämässään eteenpäin, vaan on juuttunut usein lapsuudessa tai nuoruudessa opittuihin kaavoihin.
...Mutta puolisot ja perheet jätetään heti siinä vaiheessa, kun vastuuta aletaan vaatimaan, eikä uhrina esiintyminen enää tuo tulosta. Usein nämä käännetään heti aseiksi ja "täytteeksi" omalle uhriroolille - jälleen kerran entinen puoliso oli paha, vei lapset ja tuhosi elämän, kun todellisuus on jotain ihan muuta. Kun pitäisi alkaa hoitamaan perhe-elämää konsolipelien, korttelirallin ja kaveriporukoiden sijaan, aletaan "vaatimaan liikaa".

Läheiset myös kilpailutetaan hyvin kaksijakoisen sosiaalisen suosiojärjestelmän avulla, joka perustuu lähinnä samaa mieltä - eri mieltä tai puolella - vastaan -jaotteluun. Ihmissuhteet ovat todellisuudessa kertakäyttökamaa, jotka unohdetaan, kun vastuusta aletaan puhumaan. Ne ketkä uskovat omat valheet parhaiten, kelpuutetaan lähipiiriin. He tavallaan hoivaavat, mutta myös ruokkivat tätä noidankehää toistamalla narsistin luomaa valheellista totuutta. Usein nämä ainakin näennäisesti lähellä olevat ihmiset ovat sellaisia, joilla on ollut itselläänkin elämässä vaikeaa. Joko sosiaalisen hyväksynnän tai ylipäätään pärjäämisen kanssa. He tosin ovat usein aidosti vahvasti empaattisia - eivät narsisteja. Narsistin uhriroolihan on se, joka vetoaa tällaisiin ihmisiin.  Tämän vuoksi tällaisen narsistin tuhot ovat usein jopa suurempia, koska hyväksikäyttö kohdistuu aidosti välittäviin ja tunteviin - usein jo liikaa satutettuihin - ihmisiin. Ja tämä on ehkä ainut syy, miksi mielestäni tällaisen narsistin tekemisistä kannattaa olla kiinnostunut. Muutoinhan tällainen kierre on loppujen lopuksi vahingollista vain narsistille itselleen.

Epäilen, että tällainen narsisti toistaa kuviotaan joskus jopa itse tietämättään. Hänellä varmasti on aavistus, mutta hän ei halua herätä. Unesta ei halua herätä, koska kenellepä ei kelpaisi helppo elämä ilman vastuuta - painajainen seuraisi sitä, kun joutuisi vastuuseen usein jopa värikkäästäkin historiasta ja ihmisistä, jotka on oman hedonisminsa alttarilla uhrannut.

Aggression purkua?

Kuulun siihen ikäluokkaan ja väestöryhmään, joka nahkatakki päällä -80 ja -90 lukujen vaihteessa puolusti kovaäänisesti oikeuttaan kuunnella raskasta musiikkia. Metallimusiikin vaikutuksista ja haitallisuudesta keskusteltiin paljon ja yleisin puolustuksen puheenvuoro - siis nuorten käyttämänä - oli se, että musiikki auttaa purkamaan aggressioita hyvällä tavalla. Sittemmin viisautta on kertynyt onneksi enemmän, eikä se inhottava ja kummallinen tunne numero 13:kaan enää vaivaa niin kuin silloin teininä.

Mutta se mihin tuota puolustusta nykypäivänä käytetään, kuulosti vähän pelottavalta. Hymy nousi kyllä suupieliin välittömästi, kun kuulin radiosta tutun kommentin. "Mutta se on mahtava tapa purkaa aggressioita, ettei sitten tarvitse mennä tekoihin asti." Kommentti oli perussuomalaisen Maria Tolppasen puolustuspuheenvuoro Homma-foorumille. Hymyn ja pienen nostalgiasekunnin jälkeen alkoi kyllä nousta vähän toisenlaisia ajatuksia mieleen.

Siis se, että ihmiset voivat nimettömästi käyttäytyä kuin lapset, haukkua ihmisiä, joilla on oikea nimi ja esitellä erilaisia uhkauksia, onkin vain kiva ja harmiton tapa purkaa aggressioita? Tämähän on loistava idea! Että sitä saa vain purkaa päivästä toiseen eksistentiaalisen ahdistuksen luomaa Touretten syndroomaansa. Hyvä idea tosiaan - ellei näille nimimerkeille kukaan koskaan vastaisi sanallakaan.

Jos ihmisen täytyy käyttäytyä noin, epäilen, että sellaisen on saanut aikaan jokin tunne. Kun hän saa vastauksen, niin melko varmasti se vaikuttaa tähän tunteeseen. Entä sitten, kun joku onkin eri mieltä ja kiukaalle tulee lisää löylyä? Kokemukseni mukaan vastareaktion tullessa, alkaa tunne tunkea vielä enemmän järjen ohi. Tämän voi jokainen todeta melkein miltä tahansa isommalta keskustelupalstalta. Siis onko tämä nimimerkki edelleen purkamassa - vai ehkä keräämässä aggressioita? Ihan samalla tavoin kuin olen vilpittömän onnellinen siitä, että metallimusiikista ei ole tullut se ainoa oikea olemassaoleva genre, olen kyllä onnellinen siitä, että tämä ilmiö tulee varmasti olemaan yhtä marginaalinen. Ja etenkin koeaikansa jälkeen varmasti jää sellaiseksi. 

...tosin sellaista asetelmaa, jossa kaikki (minkä tahansa) foorumin osallistujat olisivat samaa mieltä, en edes halua kuvitella...

Moderni shamanismi?

Minulle on tullut nyt useita kyselyitä siitä, miksi suurimmassa osassa blogejani on tunnisteena moderni shamanismi (modern shamanism). Ja mitä se tarkoittaa; olenko shamaani, harjoitanko shamanismia ja mitä se on ja mitä se moderni shamaani sitten tekee? Vastaus tunnisteelle löytyy ajatuskuviosta, jota hahmottelin joskus vuosia sitten.

Shamaani on suomalaisessa perinteessä on ollut henkilö, jolta on odotettu suhdetta ja vakaata suhtautumista hengellisiin ja henkisiin kysymyksiin. Mutta suurin ero esimerkiksi pappiin on siinä, että shamaanilta on odotettu vastauksia myös siihen, milloin laskea verkot, milloin kerätä porot ja miten vuoden kierto yhteisössä järjestetään sadon ja menestymisen varmistamiseksi. Aikana, jolloin "uskonto" ja koettu maailma eivät olleet eri asia, vaan yhtä ja samaa todellisuutta. Koska käsittelen itseäni ja ympäristöäni, ei porojen vaellusrytmi tai kalasäiden ennustaminen ole enää olennaista. Ainakaan ihmisille, joiden elämäntapa, ammatti ja elinympäristö ovat sellaisia kuin itselläni. Kuitenkin yhteiskunnassa on paljon asioita, joiden suhteen on nykyäänkin haettava oma asema ja tehtävä päätöksiä. Tästä tulee sana moderni. Koen olevani osa nykyaikaa yhteisössä, joka elää nykyaikaa. Ja koen, että vastausten, joita haen ja kysymysten, joita esitän on sovittava nykyaikaan.

Ensinnäkin blogini käsittelee pääasiassa ihmisenä kasvua, osittain toki myös yhteisöllistä kasvua ja yhdessä elämistä. Visiota siitä, mitä ihminen voi olla ja miksi hän voisi tulla. Miten saavuttaa tasapaino ja onnellisuus ja mikä on oma osa siinä kaikessa. Tähän liittyy väistämättä myös kysymyksiä, jotka liittyvät "näkymättömään tai selittämättömään maailmaan" - henkiseen ja hengelliseenkin puoleen. Voisi ajatella, että shamaani sanana saattaisi liittyä jopa henkisenä johtajana tai pappina toimimiseen, mutta en missään nimessä koe olevani julistaja tai edes ohjaaja. Hyvä shamaani on aina ollut ennen kaikkea hyvä kysymyksen asettaja. Suhteiden ja rajojen tulkitsija ja tasapainottaja. Hyvä shamaani tiesi mitä kysyä, miten kysyä ja mitä ylipäätään kannatti kysyä.

 
Kuten blogin otsikossa lukee, kyse on paljon oman itsensä yläpuolelle asettumisesta - itsensä ylittämisestä. Kysymysten asettamisesta enemmän kuin vastausten antamisesta. Oman elämän vision hakemisesta. Kysymyksiä siitä, mitä kohti pyrkiä, miten sinne pääsee ja onko se tavoittelemisen arvoista. Shamaani sanana kuvaa siis sitä, että saavuttaakseen tasapainon, on löydettävä suhde ja suhtautuminen tunnettuun, olemassaolevaan ja välittömästi koettavaan maailmaan, mutta myös siihen osaan maailmasta, jota emme kykene koskettamaan, selittämään tai kuvaamaan tieteen keinoin. Ollakseen tasapainossa ja onnellinen.

Kyse ei ole vaihtoehtoisesta uskomuksesta - saati uskonnosta - vaan kyse on ihmisyyden ja oman itsensä etsimisen ja löytämisen ilosta. Sulkematta kuitenkaan mitään mahdollisuuksia tai totuuksia pois - olemalla avoin. Ja itselle arvokasta se on etenkin silloin, kun voi esittää niitä kysymyksiä, joita monet hahmottelevat omassa mielessään. Kun voi jakaa ja helpottaa sitä taakkaa, mikä meillä kaikilla muodossa tai toisessa on. Taustalla ei ole totuutta, ei varmuutta eikä vastauksia. Kyse on puhtaasti ihmisenä kasvusta ja kehityksestä sekä siitä ilosta, joka niihin liittyy.

Elämän tien aidat

Sitä ehtii elämänsä aikana paaluttaa itselleen monta raja-aitaa kulkemansa tien reunoille. Eikä se ole aina itselleenkään niin selvää miksi sitä tekee. Aidalla on hyvä tarkoitus. Se suojaa meitä liialta stressiltä, peloilta, jatkuvalta tarpeelta reagoida muutoksiin ja pitää tietysti suunnan. Joskus kuitenkin aita voi tulla liian korkeaksi - silloin ei tule aina huomanneeksi, kun polku kiertääkin ympyrää.

Elämän polun aidoilla tarkoitan asenteita, ennakkoluuloja, kaavoja, rutiineja ja muita valintoja, jotka ohjaavat elämäämme. Jokainen tuntee ilmiön, jossa tulee aina syöneeksi tietyssä ravintolassa tietyn annoksen tai tietystä listan osasta, tulee kuunneltua tiettyä musiikkia tai luettua tietyn kirjailijan tai tyylilajin kirjoja, tulee valittua "spontaanisti" sama paikka tutussa lounasruokalassa ja niin edelleen. Joskus jopa perustelee asiat hyviksi, koska väittää pitävänsä niistä. Todellisuudessa taustalla on vaan halu tuoda opitulla tavalla niiden kautta elämään jotain, mitä siitä puuttuu. Suurin osa valinnoistamme ei perustu arvoihin tai tunteisiin, vaan tottumuksiin ja tapoihin. Ja hyvä niinkin, ehkä se tuttu lounasruokala ei kestä sitä, että 80% asiakkaista miettii puoli tuntia istumapaikkansa feng shuita ja antaa tarjoilijan odottaa tilausvihon kanssa. Ainakaan tarjoilijan hermot eivät sitä kestä, kun palkka on loppujen lopuksi kiinni suoritteista.

Joskus ajattelin, että ihminen saattaa sulkeutua tällaiseen ympyrään sosiaalisesta paineesta. Mutta se oli ehkä silloin nuorempana, kun sosiaalisen paineen merkitys oli itsellekin isompi. Tuskin kukaan tämän ikäinen enää ratkaisujaan tekee sosiaalisen suosion ehdoilla tai kysyy muilta miten minun pitäisi elää. Sekin on varmasti joskus syynä, mutta tässä iässä ajattelen, että sille ympyrälle sulkeutuu pääosin oman sisäisen kaaoksen taltuttamiseksi. Kyse on oman elämän hallinnasta - tai ainakin sen tunteesta. Mutta tässä iässä tärkeämpää alkaa olla elämän sujuminen. Ja silloin on helppoa sulkea itsensä johonkin tuttuun kaavaan tai rutiiniin vaan säästyäkseen jatkuvalta kaiken vatvomiselta. Etenkin kun on kasvatettu suorittamaan - niinkuin meidät kaikki.

Mutta sitten ne ongelmat - ne harvoin ratkeavat sillä, että toistaa vaan jo opittua yhä sinnikkäämmin. Kun tasapaino alkaa horjua, henkisen ja mielen sisäisen elämän ympäristö alkaa tylsistyttää tai vaan käy liian raskaaksi. Usein vastaus löytyisi helposti muualta kuin omista ympyröistään, mutta jostain syystä tuntuu helpommalta vaan toistaa jo opittua. Kun itse asiassa tarvitsisi pientä hyppäystä - tai ainakin kurkistusta - niiden omien aitojen yli. Suosittelen kuitenkin hyppyä, koska vain katsomalla jää usein ymmärrys pois. Kokemuksen kautta seuraa tunne. Ja tunteen kautta täydentyy oma maailma värikkäämmäksi ja sisällöltään rikkaammaksi. Jo usein se ratkaisee monet ongelmat. Ettei tästä "mielen benji-hypystä" tulisi vapaapudotusta tai kuolonhyppyä, tarvitsee köyden.

Ehdotukseni köydeksi on oma sydän. Kun tutustuu siihen, sen mieltymyksiin ja haluihin, sekä siihen, mitä se pelkää, on jokainen hyppy helppo, koska oma sydän vetää aina sinut takaisin omalle tiellesi. Ja voit jopa huomata pääseväsi tielle, jota olet etsinyt, mutta jota et ole aitojen takaa nähnyt. Ei kannata koskaan sanoa, että en voisi ikinä pitää tuosta tai tästä. Tai että en ymmärrä miten kukaan voisi toimia noin tai näin. Tai että ei edes kokeilisi uusia asioita. Nimittäin kaikki nämä julkilausumat tulee aina sanottua niiden tuttujen aitojen sisäpuolelta. Ja jos ei ole aidan toista puolta kävellyt, ei todella voi tietää miltä se ruoho paljaiden jalkojen alla tuntuu. Tai miltä se sisimmässään tuntuu. Mutta kun köysi on kiinni, ei sitä tarvitse pelätä harhailevansa tai eksyvänsä. Sydän tietää enemmän kuin mitä aivoillamme järkeillään.