Luin surullisena Vihreästä langasta (3.12.2010) Mari Puoskarin kirvoituksia valtakunnalliselta maanpuolustuskurssilta. Olin ehkä hiukan vaivautunut, sillä kirjoitus oli täynnä provokatiivisia väitteitä ja mielikuvia, miten meillä rammat palomiehet juoksevat tuleen ylikorkeiden puolustusmäärärahojen takia tai miten itsenäisyytemme turvan vuoksi meillä on aivan käsittämätön kestävyysvaje. Tulin surulliseksi tosiaan siitä, että taas on joku pakotettu tekemään jotain, mitä hän ei missään nimessä halua. Mustavalkoisen, asenteellisen ja osin kapinahenkisen kirjoituksen takaa paljastuu kyllä lukijalle suuri ahdistus.
Suhtaudun itse hyvin krittisesti ylipäätään aseenkäyttöön. En hyväksy Suomen osallistumista sisällissotiin Afganistanissa, enkä aseellisia rauhaanpakottamismenetelmiä tai Somalian rannikolla tapahtuvaa siviilien ampumista. Mutta maanpuolustus on mielestäni selvä jokaisen kansalaisen vastuu ja velvollisuus. Eikä se vaadi kaikilta elokuvamaisia taistelusuorituksia; etenkin kriisiajan yhteiskunnassa on paikka ja tarve jokaiselle kykyjensä ja taitojensa mukaan. En myöskään pidä ajatuksesta, jossa itselle tärkeiden etujen, vapauksien ja kodin puolustaminen annetaan sekin jonkun "viranomaisen" hoitoon. Vihreidenkin usein peräänkuuluttama yhteisvastuullisuus vedetään palkka-armeijamallissa vessasta alas. Minulle on tärkeää ajatus, jossa jokainen täällä oleva kansalainen on valmis puolustamaan maamme etuja ja vapauksia omien etujensa kustannuksella.
Jos koko homma jää ammattiarmeijan varaan, tulee työvoimapolitiikasta osa puolustuksemme kulmakiveä. Kun pitkäaikaistyöttömistä, koulunsa kesken jättäneistä ja maahanmuuttajista pääasiassa koottu armeijamme alkaa puolustamaan minulle perustuslaissa tärkeitä arvoja, etsisin ehkä jonkin toisen maan. Sanomattakin selvää on, että mitään yleisöryntäystä palkka-armeijaan ei tule. Palkkataso on ihan varmasti sellainen, että missä tahansa muualla tienaat paremmin ja saat lisäksi vielä kaikilla muilla olevan laajemman henkilökohtaisen vapauden. Sotilaan ammatti ei ole romanttinen kuin elokuvissa, todellisuus ajaa kyllä monet etsimään helpompaa tapaa elää. Enkä ihmettele - itsestäni ei sellaiseen työhön varmasti olisi, mitä se jo nyt on nykyiselläkin kantahenkilökunnallamme. Myös moraalikysymyksiä ja julkisen vallan käyttöön liityviä epäselvyyksiä tulee enemmän vastaan palkka-armeijamallissa.
Marin ajatuksiin oli kyllä helppo samaistua. Oma kurssini kesti noin 11 kuukautta ja siellä oli aika usein myös tosi tyhmää. Joskus jopa niin tyhmää, että oli ihan pakko vähän kapinoida ja niskuroida, mutta eipä sitä aina silloin muutenkaan oman etunsa päälle ymmärtänyt. "Kurssi" jatkuu kuitenkin osaltani edelleen vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä, mutta ilman sen suurempia tunteita se on se panos, jonka osaan ehkä parhaiten tarjolla olevista vaihtoehdoista yhteiskuntamme turvallisuuden eteen tuoda.
...mieleen tuli lopuksi Mari ja kantahenkilökuntaan kuuluvat kurssin vetäjät. Näin edessäni kohtauksen perjantai-iltaisesta keskustelusta vanhempien ja teinityttönsä välillä siitä, miten kaikki vanhempien kotiintuloajat ja pukeutumissäännöt ja mielipiteet alkoholista ovat vaan niin passé. Jutusta tuli kertaheitolla hauska.
- Kirjoittaja on sekä vihreä, että melko usein vihreät päällä
No comments:
Post a Comment