Media, the New Religion

I've always valued the printed word over the Internet's news feeds. Even in case where the same corporation maintains news feed in the Internet and publishes the printed version. Printed versions has always given the impression of more credibility and exactness. The Internet has always felt more like the sales channel and the printed magazine more like the actual product the company's been selling.

Thanks to my areal magazine, I do not have this misconception anymore. Etelä-Pohjanmaa (Epari) in it's number 49 pointed out to me that if the publisher isn't committed but only to entertainment, it makes no difference what version of it's magazine you are reading. 2010, this year, the magazine claimed that the difference between normal pork meat and organic pork meat is that the organic hasn't been fed with extra vitamins. Of course the company can claim that this wasn't meant to be news; it was just an imaginary interview with pork. But this is not helping, should I value more companies and journalists that get interviews only from their imaginary friends?

Well, you might ask what's the big deal of a little joke? But what concerns me is that in the western parts of Finland there's a lots of people who believe this lobbying of domestic corporates. Here actually lives people who don't know what organic food is or how it differs from regular. I've always thought that journalism's function has been to inform people, not mislead them. Nowadays the media corporates seem like the substitutes of religions. They choose sides, truths and adapt their news fitting the frame chosen as if competing of certain type of people. Thus forgetting the role of informant and becoming more like the supporters of chosen attitudes. Thanks to Ilkka Yhtymä, I no longer have the respect for the printed word either.

Miksi painettu sana ei paina?

Internetin suuresta informaatiovirrasta huolimatta olen aina kuitenkin pitänyt sanomalehteä ja painettua sanaa hiukan painavampana kuin Internetin palstoja. Näin siis myös lehtitalojen itsensä osalta. Jostain syystä sanomalehti on ollut aina vähän uskottavampi kuin kyseisen lehden verkkosivut. En tiedä onko se johtunut siitä, että Internetiin on suhtautunut vähän kuin myyntikanavana ja sitä lopputuotetta - itse lehteä - on arvostanut enemmän. Tämä saattaa olla vain tunne, mutta jotenkin painetut lehdet ovat olleet myös paljon asiallisempia ja uskottavampia uutisoinnissaan.

Usko painettuun sanaan osaltani mureni kuitenkin lukiessani Etelä-Pohjanmaa -lehden (Epari) numeroa 49. Vuonna 2010 (huom!) kyseinen lehti "joulupossu-haastattelussaan" kertoo miten luomusian ja tavallisen sian ero on se, että luomusika ei saa ylimääräistä rautaa tai vitamiineja. Esimerkiksi Helsingissä luettuna juttuhan olisi selkeästi vitsi. Ikävä kyllä Lapualla tämä herättää lähinnä epätoivoa, sillä monesti törmää vielä kadulla ihmisiin, joilla on ihan sama kuva luomusta. Tietysti toimittaja voi tässä kohtaa vedota siihen, että kyseessä oli fiktiivinen haastattelu porsaan kanssa, mutta toimittaja, joka ei saa haastatteluja kuin mielikuvitusystäviltään, on ihan turha toimittaja. Tuskin lehtitalo, jolla on varaa palkata vain tällaisia toimittajia, on kovin kummoinen sekään.

Medioilla on suuri painoarvo juuri asenteita ja mielipiteitä ruokkiessaan. Silloin vastuu on jopa suurempi kuin tietoa välitettäessä, sillä faktoista ajatteleva ihminen voi itse rakentaa mielikuvansa. Kun painettu sana on pelkkiä mielipiteitä ja asenteita vailla faktapohjaa, on mielestäni turha kysellä, mihin on mennyt painetun sanan uskottavuus. Mediatalot ovat kuin uskonlahkoja, jotka väsäävät missioita siitä, millaista maailmaa ne haluavat luoda. Samalla unohdetaan median päätehtävä, tiedon jakaminen, ja uhrataan se kilpailun alttarilla tietynlaisista ostajista. Samalla kaikki tieto väritetään tuon mission linssien läpi ja tiedon jakamisen sijaan, kannatetaan vain valittuja asenteita ja totuuksia.

Kiitos Ilkka-Yhtymälle, nyt ovat omatkin silmät auenneet.

Marin maanpuolustuskurssi oli ihan tyhmä

Luin surullisena Vihreästä langasta (3.12.2010) Mari Puoskarin kirvoituksia valtakunnalliselta maanpuolustuskurssilta. Olin ehkä hiukan vaivautunut, sillä kirjoitus oli täynnä provokatiivisia väitteitä ja mielikuvia, miten meillä rammat palomiehet juoksevat tuleen ylikorkeiden puolustusmäärärahojen takia tai miten itsenäisyytemme turvan vuoksi meillä on aivan käsittämätön kestävyysvaje. Tulin surulliseksi tosiaan siitä, että taas on joku pakotettu tekemään jotain, mitä hän ei missään nimessä halua. Mustavalkoisen, asenteellisen ja osin kapinahenkisen kirjoituksen takaa paljastuu kyllä lukijalle suuri ahdistus.

Suhtaudun itse hyvin krittisesti ylipäätään aseenkäyttöön. En hyväksy Suomen osallistumista sisällissotiin Afganistanissa, enkä aseellisia rauhaanpakottamismenetelmiä tai Somalian rannikolla tapahtuvaa siviilien ampumista. Mutta maanpuolustus on mielestäni selvä jokaisen kansalaisen vastuu ja velvollisuus. Eikä se vaadi kaikilta elokuvamaisia taistelusuorituksia; etenkin kriisiajan yhteiskunnassa on paikka ja tarve jokaiselle kykyjensä ja taitojensa mukaan. En myöskään pidä ajatuksesta, jossa itselle tärkeiden etujen, vapauksien ja kodin puolustaminen annetaan sekin jonkun "viranomaisen" hoitoon. Vihreidenkin usein peräänkuuluttama yhteisvastuullisuus vedetään palkka-armeijamallissa vessasta alas. Minulle on tärkeää ajatus, jossa jokainen täällä oleva kansalainen on valmis puolustamaan maamme etuja ja vapauksia omien etujensa kustannuksella.

Jos koko homma jää ammattiarmeijan varaan, tulee työvoimapolitiikasta osa puolustuksemme kulmakiveä. Kun pitkäaikaistyöttömistä, koulunsa kesken jättäneistä ja maahanmuuttajista pääasiassa koottu armeijamme alkaa puolustamaan minulle perustuslaissa tärkeitä arvoja, etsisin ehkä jonkin toisen maan. Sanomattakin selvää on, että mitään yleisöryntäystä palkka-armeijaan ei tule. Palkkataso on ihan varmasti sellainen, että missä tahansa muualla tienaat paremmin ja saat lisäksi vielä kaikilla muilla olevan laajemman henkilökohtaisen vapauden. Sotilaan ammatti ei ole romanttinen kuin elokuvissa, todellisuus ajaa kyllä monet etsimään helpompaa tapaa elää. Enkä ihmettele - itsestäni ei sellaiseen työhön varmasti olisi, mitä se jo nyt on nykyiselläkin kantahenkilökunnallamme. Myös moraalikysymyksiä ja julkisen vallan käyttöön liityviä epäselvyyksiä tulee enemmän vastaan palkka-armeijamallissa.

Marin ajatuksiin oli kyllä helppo samaistua. Oma kurssini kesti noin 11 kuukautta ja siellä oli aika usein myös tosi tyhmää. Joskus jopa niin tyhmää, että oli ihan pakko vähän kapinoida ja niskuroida, mutta eipä sitä aina silloin muutenkaan oman etunsa päälle ymmärtänyt. "Kurssi" jatkuu kuitenkin osaltani edelleen vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä, mutta ilman sen suurempia tunteita se on se panos, jonka osaan ehkä parhaiten tarjolla olevista vaihtoehdoista yhteiskuntamme turvallisuuden eteen tuoda.

...mieleen tuli lopuksi Mari ja kantahenkilökuntaan kuuluvat kurssin vetäjät. Näin edessäni kohtauksen perjantai-iltaisesta keskustelusta vanhempien ja teinityttönsä välillä siitä, miten kaikki vanhempien kotiintuloajat ja pukeutumissäännöt ja mielipiteet alkoholista ovat vaan niin passé. Jutusta tuli kertaheitolla hauska.

- Kirjoittaja on sekä vihreä, että melko usein vihreät päällä

Finnish neutrality a deceit?

When I was kid I was told that Finland is neutral country and does not have military nor political alignment of any sorts. Later on I noticed this was a pure lie. With all the treaties and contracts we had towards east, it was obvious that we were far away from being neutral.

Nowadays it's different. We've paid our war debts and we've had a change to strengthten the ties to a western world. Then again there was a talk about neutrality and independency. Especially when talks about peacekeepers were in topics. Martti Ahtisaari's Nobel prize and his work in CMI has inspired a lot of finnish people. Now we're having a talks about Finland's role as a negotiator and mediator in the whole world. I think it's a fine idea, but there's one problem. Our neutrality is still a lie.

We're supporting certain political movements in Afghanistan with guns. We're interfering their internal politics in most brutal and direct ways. Do you think a negotiator like this would be respected? While we go on continuing the long western tradition of crusades securing our economical interests. We have a lot to learn about mediating, respect and neutrality.