Tiettyjä tukitoimia ja tehtäviä on viisainta ostaa markkinoilta, mutta en jaksa vieläkään uskoa, että terveydenhuollon tai koulutuksen kokonaisyksityistäminen olisi missään mielessä järkevää. Eräs mieltäni aina vaivannut ongelma liittyy George Lakoffin Political Mind -kirjassa esiin otettuun yhtälöön.
Kun tavallisessa markkinassa toimivan yrityksen ansaintalogiikka perustuu sille, että mitä enemmän tuotetta myydään, sen suurempi on voitto. Terveydenhuollon ja koulutuksen nykymarkkinassa yhtälö taas toimii siten, että mitä enemmän tuotetta myydään, sen suurempi on tappio.
Terveydenhuollon ja koulutuksen osalta ei ole vielä selkeää vaikuttavuustutkimusta olemassa, joten ansaintalogiikka menee niin, että mitä enemmän terveydenhuollon palveluita tai koulutusta tarvitaan, sen kalliimmaksi se ostajalle (valtio) tulee. Kaikkea mitataan kuitenkin vielä työn määrällä. Lisäksi välikäsien on saatava kakusta oma siivunsa. Niinpä yksityistäminen tekee kaikesta yksinkertaisesti kalliimpaa ja loppujen lopuksi päädymme aina tilanteeseen, jossa kustannukset nousevat. Sitten kun (taas) on taloudellisen laskukauden aika, on säästöjä saatava aikaan. Ne saadaan sillä, että valtio ostaa palveluita vähemmän, tai pysyäkseen markkinoilla, yksityistävä yritys tekee voiton sillä, mitä se jättää tuottamatta. Kansalaisen kannalta lopputulos on se, että hän jää ilman hoitoa ja koulutusta.
Tämän voi varmasti allekirjoittaa jokainen, joka on joutunut elämänsä aikana hakemaan esimerkiksi tapaturmaeläkettä. Vakuutusyhtiön lääkäreiden päätehtävä on yrittää kiistää tapaturman vaikutus työkyvyttömyyteen ja varmistaa vakuutusyhtiön voitto.
Ennen kuin meillä on olemassa todelliset vaikuttavuuteen perustuvat mittausjärjestelmät, johon yksityisen yrityksen palkkiot voidaan sitoa, on tätä turha edes miettiä. Silloinkin on toki pidetävä huoli siitä, että tavoitteena ei ole "sydän- ja verisuonitautien väheneminen" sillä väheneehän ne, kun lihansyönti kielletään lailla. Eri asia on, oliko se haluttu osatavoite...
No comments:
Post a Comment