Pahuudesta - Of evil

(briefly in english below...)

Pahuudesta

Johannes Setälä esitti viimeisimmässä kirjassaan tuhansia vuosia vanhan, mutta yhä kiperän ihmisyyteen liittyvän kysymyksen. ”Miksi ensimmäinen ja kaikkein suurin antaa pahan tapahtua?” Johanneksen mukaan vastaus on helppo. ”Koska ensimmäinen on täydellinen, siinä on myös se, jota ihmiset kutsuvat pahaksi.”

Vastauksessa on eräs piirre, joka miellyttää minua. Jos katsotaan muutamia yleisimpiä pahuuden määritelmiä, esimerkiksi juutalais-kristillisestä perinteestä, pahuus on aina valon varjopuoli. Pahuus on aina jumalan sääntöjen tai luomistyön rikkomista; ensin määritellään hyvyys ja se määrittää vasta pahuuden. Kristillisessä perinteessä kyse on jumalan sanaa vastaan toimimisesta. Nyky-yhteiskunnan moraalikäsityksen mukaan kyse on yhteiskunnan normeja vastaan toimimisesta. Jo varhaisessa juutalaisessa opissa oli käsite Sitra Ahra – ”Se toinen” – jolla viitattiin jumalan luomistyön vastakohtiin: pimeyteen, vasempaan puoleen ja esimerkiksi naiseuteen. (Onko tässä myös pohja ihmisen vieraan pelolle – eikä kyse olekaan hengissä selviämistä palvelleesta vaistosta, vaan opitusta käsityksestä?)

Tällainen pahuuden ”ulkoistaminen” tekee mielestäni pahuuden toteuttamisen helpoksi. Kun kaikki voidaan selittää jollain tapahtumalla tai voimalla, joka saa ihmisen toimimaan pahalla tavalla, tehdään hyvästä ja pahasta vaihtoehdot. Kun vielä pari tuhatta vuotta sitten annettiin kaikki anteeksi, voi valinnan tehdä entistä helpommin. En toki väitä, että kristillisessä opissa kyse olisi näin yksinkertaisesta asiasta, mutta väitän, että ihminen yksinkertaistaa sen, kun siihen omantunnon vuoksi on tarve.

Pidän Johanneksen määritelmästä siksi, että siihen sisältyy vastuu. Oli oppi tai uskonto mikä tahansa, tuo lause sisällyttää meihin kaikkiin pahuuden. Se on hyväksyttävä, sen kanssa on opittava elämään ja sen seurauksista on alettava itse vastaamaan.  

Of evil

In his last book Johannes Setälä presented the oldest of questions about the humanity and origins of evil. “Why the first of all and the almighty lets the evil roam free?”  According to Johannes, the answer is easy: “Because the first one is perfect, it includes the very thing that people call evil.”

In most of the definitions of evil, the evil is considered to be the shadow of the light. The opposite. First we define what is good and that defines everything opposite of it to be the evil. In christian tradition evil is breaking the god’s creation and the commands he has given. In modern morality the evil is to break the norms and rules of society. In early judean tradition there is a concept of Sitra Ahra – “The Other” – which indicated to creation’s shadow side: darkness, left side and feminine aspects. (Is this also the origins of our fear of unknown – isn’t it the instinct that serves the survival, but only a learned way of thinking?)

This positioning of evil to the outside of ourselves makes committing evil very easy. We just explain the evil we do with the outside forces or the unfamiliar events and everything’s forgotten?  And when we got everything forgiven two thousand years ago, it makes our sins mean less. I have to say I know the christian view isn’t this simple, but we the people do simplify things when our conscience needs it.

I like Johannes’s definition because it includes the responsibility. Whatever the dogma or the religion, the evil is in us. We all are capable of doing evil. We have to accept it and learn to live with it. We have to carry the consequences of it and take the responsibility ourselves.