Rikoksen suunnittelua vai (mieli)vallan vahvistamista?

Median mukaan kansalaiset ovat kilvan huutamassa rikoksen suunnittelusta rangaistavaa. Kansalaiset ovat median mukaan sitä mieltä, että ihmistä pitäisi kyetä kontrolloimaan ja rankaisemaan sen perusteella, mitä...:

1. kuka tahansa on 
2. ehkä 
3. jonkun toisen mielestä 
4. tulevaisuudessa 

...tekemässä. Ja onhan kansa varmasti oikeassa, kun uutisissa näin kerrotaan. En usko tuon kansan olevan kuitenkaan Suomen kansa.

YLE-uutiset kertoo varsin selväsanaisesti, mistä on kyse, kun rikoksen suunnittelu halutaan rikokseksi.

"Viranomaisten olisi helpompaa ottaa kiinni rikollisia..."

Ja onhan se helppoa, kun ei tarvita enää todisteita itse rikoksesta! Mitäköhän tästä seuraa kun omastakin varastosta löytyy sorkkarauta, puukkoja ja varmasti ylimääräisiä kirveitä. Tylsänäkin kätevä lyömäase. Kaikki tietävät, että en pidä verottajasta ja silti olen joutunut tiedustella internetistä senkin toimiston käyntiosoitetta viime aikoina. Nettiliikenteestähän sen kätevästi huomaa. Tarkempi seuraaja on pannut merkille myös viime aikoina toistuvan ajeluni sielläpäin - jonka tietenkin olen naamioinut opiskelujeni varjolla kirjastossa käynniksi. Kyllä tässä alkaa olla kaikki palat jo koossa. 

Ja jos nyt ei sitten se verotoimisto, niin ehkä se kirjastonhoitaja. Sitä paitsi, todellinen syy turvallisuusalan opintoihini onkin itse asiassa vaan sisäpiiritiedon hankinnan yritys! Niinpä. Ja vähän kun lakia vielä parantelee, voisi painotusta kohtaan neljä vahvistaa ja pidättää tulevat rikolliset jo ennen päiväkotiin menoa - eivät sitten terrorisoisi siellä tulevia kunnon kansalaisia.

Lait pitäisi miettiä siten, että niitä joudutaan soveltamaan myös epävarmoina aikoina. Tällaiset lait ovat käteviä rauhan ja yhteisymmärryksen vallitessa yhteiskunnassa, mutta näin ei ole välttämättä aina. Erilaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa tällainen laki on vain viranomaisvallan ja väkivaltamonopolin vahvistamista - sen eduksi, joka milloinkin edellämainitun vallan käyttämisestä päättää. Katsotaan... Mitähän me sitten Sinun varallesi keksimmekään...

Erilainen perhe ei ole vääränlainen perhe

Markus Myllymäki kirjoitti Pohjalaisen (327, 2.12.2011) mielipidepalstalla otsikolla "Heterotekopyhyttä adoptio-oikeudesta". Kirjoitus pohtii, että onko muualla kuin biologisten vanhempiensa luona asuvat 17 000 lasta jo riittävä todiste siitä, että yksinomaan olemalla hetero, ei elämässä aina mene kaikki niinkuin suunnittelee. Ja niinhän se tietenkin on. Heteroilla, homoilla, vasemmistolaisilla, kokoomuslaisilla, kristityillä, hinduilla, taiteilijoilla, tehdastyöläisillä ja yritysjohtajilla on kaikilla samat ongelmat. Mikään uskonto, poliittinen mielipide tai yhteiskunnallinen asema ei ole sen tae, että perhe-elämä aina onnistuu. Ja varmaan juuri siksi, että perheissä ei elä aatteita tai ismejä, vaan ihmisiä.

Sijaisisänä tätä perheen mallia on tullut pohdittua paljonkin tässä matkan varrella. Lähtökohtana pidän edelleen lapsen etua ja oikeutta turvalliseen ympäristöön, turvallisiin aikuiskontakteihin ja huolenpitoon. Mutta on syytä muistaa myös, että lapsen sijoitus perheen ulkopuolelle ei ole biologisille vanhemmille rangaistus. Se ei ole osoitus kenenkään oikeammasta näkemyksestä, saati väärästä aatteesta. Se on tukimuoto, joka antaa lapselle ja vanhemmille aikaa ja mahdollisuuksia purkaa ongelmia. Ongelmia, jotka aina johtuvat ihan muusta kuin edellämainituista aatteen tai uskon asioista. Lapsi ei välitä hänen turvallisen aikuisensa, vanhempansa, suuntautumisesta millään elämän alueella. Tärkeää on tuki, huolenpito ja rakkaus, jota lapsi huolenpitäjiltään saa.

Biologisten vanhempien suhde lapsiinsa ei katkea, kun lapsi sijoitetaan perheen ulkopuolelle. He ovat mukana lapsen elämässä aina siitäkin eteenpäin. Tietenkin hiukan eri roolissa, mutta tavoitteena voi olla esimerkiksi lapsen paluu alkuperäiseen perheeseen, kun lapsella ja vanhemmilla on siihen riittävät valmiudet. Mutta aivan kuin ei lapsen sijoituksen syynä ole vanhempien seksuaalinen, uskonnollinen tai poliittinen suuntautuminen, ei sillä saa olla merkitystä sijaisperhettäkään valitessa. Päinvastoin, biologisilla vanhemmilla pitää olla mahdollisuus esittää toiveita siitä, millaisiin arvoihin he toivovat lapsensa kasvua ja kehitystä tuettavan. Ja siksi myös sijaisperheitä pitää olla erilaisia.

Perheen pitäisi olla turvallinen ympäristö, jossa lapsen on mahdollista täyttää perustarpeensa ja saada osakseen rakkautta ja tukea kasvua ja kehitystä varten. Riippumatta aikuisten tai lasten lukumäärästä, sukupuolesta, uskontunnustuksesta tai sen puutteesta saati puoluekirjasta. Meidän toiveena on kasvattaa lapsia - ei tietynlaisia tai tiettyyn muottiin sopivia lapsia. Vaan lapsia, jotka ovat joskus aikuisia ja miettivät näitä asioita siitä, mihin me heidät jätimme. Toivottavasti avoimemmin, ennakkoluulottomammin ja suvaitsevammin kuin me.